maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Viikonlopun tapahtumia

Posti toi tännekin pari kirjaa, joista toinen on se The kirja :D

Kävin ystävän vanssa kertaamassa työväenopistolla muinaisketjujen edistyneen kurssin. Kurssilla on aina mukava tunnelma ja tuntuu saavan korujakin paljon enemmän aikaiseksi, kuin kotosalla.

Ostin ensimmäistä kertaa messinkilankaa Kankurinaitasta. Heh ei muuten naurata nyt, kun niska ja hartiat on ihan jumissa. Yritin nimittäin viikko ennen kurssia kotosalla sahata sitä messinkiä.

Aika monta kirosanaa tais päästä suusta. Se on ihan uskomattoman kovaa tavaraa. Mutta on kuin kullan kimalle ;) Tein kierteistä lenkkiä joka sitten kurssilla vedettiin sähköporakoneella 8 millin riikelillä lenkille. Sekä hopeisia vähän pienemmillä riikeleillä. Siinä sitten vahingossa valmistui myös pikkurilliin sopiva käärmesormus.


Kokeilin myös millaista on 1,5 millin puolipyöreä hopealanka. Ja siitä sai kyllä näyttävän papurannekorun. Ihastuttava lanka, ei sitä kyl raaski kovin usein ostaa.


Suurin työ oli kuitenki tämä käärmeketju, josta tein ensimmäisen hopeisen kaulakorun. Siinä on ihan kivasti painoa korulla.

Viime aikojen juttusia

Pitkä aika vierähtänyt postauksista, joten tässä tulee sitten tuutin täydeltä ;)

Eli pari viikkoa sitten kävin muutaman ystävän kanssa viettämässä päivää Tallinnassa.
Ilma oli aika vilponen silloin, mutta ei pahemmin haitannut. Vanhassa kaupungissa kävimme lounaalla Peppersäckissä, jossa aivan loistava ruoka. Jälkiruoaksi haimme paahdettuja manteleita ja ne oli aivan lämpösiä ja herkullisia.

Tämän vironvillan takia oikeastaan halusin Tallinnan lähteä:


Tästä langasta meinaan tehdä jonkin kivan hartiahuivin, kunhan olen tuulettanut sen parvekkeella. Nimittäin tuoksuu (haisee) sellaiselle imelälle lampaalle....

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Intiaanikäsitöitä

Menipä jälleen viikonloppu uuden oppimisessa. Kalliolan kansalaisopistolla oli kahden illan Intiaanikäsityökurssi. Kuuntelimme kurssin aluksi intiaaninen musiikkia ja saimme kuulla mistä unisiepparit ovat kotoisin.

Nämä unisiepparit ovat kotoisin Ojibway heimolta. Lyhykäisyydessään unisiepparin tarkoitus on kerätä pahat unet verkkoonsa. Siepparin keskelle jätetään aukko, josta taas hyvät unet pääsevät läpi. Siepparin alaosaan laitetaan sulka roikkumaan. Aamulla siepparia ravistetaan jotta kaikki pahat unet tippuvat sulan kautta pois :-)

Kokeilimme myös helmikudontaa jne.

Tässä omat tuotokset:


Sitten tässä yksi massakoru jonka tein tänä iltana:

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Korua pukkaa

Tuossa viime kuussa ostin Helmetin omalta lasihelmitaiturilta Jane Myrsky:ltä oikein ihastuttavia taidelasihelmiä.

Niistä halusin tehdä hyvin yksinkertaisen kaulakorun, jotta helmien kauneus erottuu. Pyöreitä helmiä jäi vielä pari kipaletta jotka sijoitan kaulakorulle kaveriksi rannekoruun, kun sellaisen ehdin valmistaa :-)


Tässä toisessa kuvassa näkyy askartelumassahelmiä, joista on tarkoitus koota rannekoru.